Quantcast
Channel: Kymen Sanomat
Viewing all 27561 articles
Browse latest View live

Veneturman kuljettaa epäillään vesiliikennejuopumuksesta

$
0
0
Eilen Haminassa sattui vakava veneonnettomuus, jossa neljä ihmistä oli hukkua.

Venettä kuljetti 60-vuotias haminalainen mieshenkilö. Kuljettaja puhalsi merivartioston tarkkuusalkometriin 0.56 mg/l tuloksen.

Kuljettajaa epäillään vesiliikennejuopumuksesta.

Lähetä kuva kalansaaliistasi - galleriassa on taas uusia kuvia!

$
0
0
Kymen Sanomien lukijat ovat ahkeria kalastajia. Siitä kertoivat viime kesänä Kalansaalis-kuvakilpailuun lähetetyt kymmenet kuvat.

Nyt kilpailu on taas käynnissä.

Saalis voi olla suuri tai pieni, ongittu tai virvelöity tai vaikka katiskaan eksynyt.

Virolahdella öljyvahinko

$
0
0
Perjantaina iltapäivällä Virojoen St1-huoltoasemalla sattui öljyonnettomuus.

Huoltoaseman pihalla säiliöauto oli täyttämässä polttoainesäiliöitä, mutta täyttöletku ei ollut kunnolla kiinni.

Noin 300 litraa kevyttä polttoöljyä vuosi ohi säiliön, joista noin 200 litraa valui maahan.

Telttapaikkoja löytyy vielä

$
0
0
Meripäivien aikaan majoitustilojen löytäminen on kiven alla.

Lähes kaikki kaupungin hotellit ovat täynnä. Onnekkaat voivat vielä saada peruutuspaikkoja.

Telttapaikkoja sen sijaan löytyy vielä hyvin.

Esimerkiksi Arto Tolsa Areenan hiekkakentällä majoitus maksaa 10 euroa vuorokaudelta.

Meripäivävieraat piristävät taloutta - paikallisten myyjien asema mietityttää

$
0
0
Meripäivävieraiden on laskettu käyttävän Kotkassa rahaa noin 50 euron edestä. Kokonaismyynnin arvo liikkuu tällöin useissa miljoonissa. Kaupunki onkin laskenut saavansa Meripäiviin käytetyt rahat takaisin korkojen kera.

200 000 kävijän käyttämästä rahamäärästä osa valuu Meripäiville saapuvien ulkopaikkakuntalaisten myyjien taskuihin. Meripäivien johdossa tätä ei kuitenkaan pidetä merkittävänä ongelmana.

Viihtyisä rivitalokoti rautatien varrella

$
0
0
Tatjana Sundgren ja venäjänvinttikoira Mikola ovat asuneet yli neljä vuotta rautatien vieressä Kotkansaarella Veturitallintiellä. Sundgren on kotoisin Liettuan pääkaupungista Vilnasta.

Vilnaa esittelevästä kirjasta näkyy, että Vilnan vanhassa kaupungissa on kosolti katolisia ja ortodoksisia kirkkoja. Sundgren näyttää kuvan goottilaisesta punatiilisestä kirkosta.

Meripäiväjuhlijan savuke oli vähällä aiheuttaa tuhoisan palon

$
0
0
Yksi Kotkan Metsolassa Rastaantiellä sijaitsevan rakennuksen kuudesta asunnosta tuhoutui täysin tulipalossa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Poliisi epäilee palon syttyneen sohvalleen väsähtäneen meripäiväjuhlijan savukkeesta. Palomestari Jaakko Hämeenniemen mukaan uhkaavalta näyttänyt palo saatiin kuitenkin hyvin hallintaan.

Lähetä kuva kalansaaliistasi - galleriassa on taas uusia kuvia!

$
0
0
Kymen Sanomien lukijat ovat ahkeria kalastajia. Siitä kertoivat viime kesänä Kalansaalis-kuvakilpailuun lähetetyt kymmenet kuvat.

Nyt kilpailu on taas käynnissä.

Saalis voi olla suuri tai pieni, ongittu tai virvelöity tai vaikka katiskaan eksynyt.

Vesi pärskyi aurinkoisissa fiskariajoissa

$
0
0

Kotkan merivartioaseman laiturin edustalla kisattiin aamupäivällä Kotkan Pursiseuran fiskariajot.

— Maaliintulojärjestys on tärkein, ei kierrosaika. Nämä ovat leikkimieliset kilpailut, kertoo Jukka Falkman Kotkan Pursiseurasta.

Neljä osallistujaa kilpaili yli sadan hevosvoiman sarjassa. Loput kaksi kisailivat alle sadan hevosvoiman sarjassa.

— Fiskariajot ovat olleet jokavuotinen perinne niin kauan kuin muistan, kertoo Falkman.

Hän on ollut Kotkan Pursiseuran jäsen jo toistakymmentä vuotta.

Lue lisää sunnuntain Kymen Sanomista.

Meripäiväperjantai sujui viime vuotta rauhallisemmin

$
0
0
Poliisi joutui puuttumaan eilispäivänä ja -yönä meripäiväkansan juhlintaan viime vuotta vähemmän. Vähennystä on tapahtunut esimerkiksi pahoinpitelyissä, joita kirjattiin tänä vuonna yksi kappale. Juopuneita jouduttiin ottamaan säilöön 18, mikä on seitsemän vähemmän kuin viime vuonna.

Kantasataman aluksissa käy paljon tutustujia

$
0
0
Kantasatamassa on Meripäivien aikana monia aluksia, joihin yleisö voi tutustua.

Troolari m/s Niina palvelee kahvilana Meripäivien aikana Merikeskus Vellamon takana.

Kapteeni Kari Rämän mukaan rauhallinen paikka on erityisesti lapsiperheiden suosiossa.

Kieppuva cyrwheel kerää katseita

$
0
0
Mies kieppuu villisti renkaan sisällä. Taitava pyöriminen kerää katseita ohikulkijoilta Kauppakeskus Pasaatin edustalla.

Kotkalaisen Rony Addadin harrastuksesta tuli tänä kesänä ammatti, kun hän valmistui sirkusartistiksi Koulutuskeskus Salpauksesta Lahdesta.

Näitkö autonpolttajan yöllä Karhuvuoressa?

$
0
0

Kymenlaakson poliisi kaipaa lisähavaintoja lauantaina kello 00:15 Karhuvuoressa Ututien päässä palaneen Toyota Corolla -henkilöauton polttajasta. Yksi silminnäkijä havaitsi hoikan tummiin pukeutuneen miehen sytyttävän palon ja poistuvan Vuorenrinteentien suuntaan.

Venäläisrekisterissä ollut auto tuhoutui palossa täysin. Komisario Marko Heinosen mukaan tapauksen tutkinta on vielä kesken ja kaikki lisähavainnot ovat tarpeen.

Kettunen SM-hopealle, Hukka kolmanneksi

$
0
0
Oona Kettunen ja Minttu Hukka toivat Karhulan Katajaisille kaksi mitalia Kalevan Kisojen 3000 metrin esteistä. Oona Kettunen sijoittui toiseksi ja Minttu Hukka yllätti kolmannella sijalla.

Kettusen aika oli 9.54,67 ja Hukan 10.21,77.

Kisan voitti Sandra Eriksson ajalla 9.43,34. Voitto varmisti Erikssonille käytännössä paikan Suomen MM-joukkueessa Moskovan kisoissa.

Wannabe Ballerinas loisti Vellamon edustalla

$
0
0
Helsinkiläinen aikuisten balettiryhmä Wannabe Ballerinas osallistui tänään Kotkan Meripäiville. Ryhmän kahden esityksen lisäksi myös heidän järjestämänsä lasten balettitunnit innostivat yleisöä.

— Kyllä me juuri tunnin ajaksi tähän tulimme. Kipinän antoi tämän ikäisten tyttöjen suosikkiohjelma Anniina Ballerina, toteaa tunnin nuorimpiin tanssijoihin kuuluneen Kerttu Backmanssonin äiti Martta Backmansson.

Merenkulkualaa uhkaa työvoimapula

$
0
0

Joukolla eläköityvät merenkulkualan ammattilaiset kaipaavat kipeästi uutta työvoimaa tilalle. Etelä-Kymenlaakson alueella alan koulutusta tarjoavat oppilaitokset esittelivät koulutustarjontaansa meripäivävieraille Kantasatamassa.

— Monilla laivoilla on töissä henkilöitä, jotka olisivat voineet ikänsä puolesta jo eläköityä. Varsinkin konemestareista ja sähköalan ammattilaisista on pulaa, taustoittaa Konepäällystöliittoa edustava Leif Wikström.

Nuorille työntekijöille tilanne tarkoittaa hyviä työllisyysnäkymiä.

— Joillakin aloilla valmistutaan suoraan kortistoon, mutta meillä ei tällaista ongelmaa ole, arvelee Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta valmistunut merenkulkualan insinööri Joona Karvinen.

Kaisa Tynille pronssia Kalevan kisoista

$
0
0

Haminan Pontevaa edustava Kaisa Tyni juoksi Kalevan kisojen 800 metrin finaalissa kolmanneksi ajalla 2.09,86.

Kilpailun voitti Turun Urheiluliiton Johanna Matinsalo ajalla 2.08,71. Toinen oli Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto ajalla 2.09,19.

Google investoi hiljaisuudessa Haminaan

$
0
0
Google kertoi viime vuoden lopulla laittavansa 150 miljoonaa euroa vielä käyttämättömänä olevan tehdashallin muuttamiseen palvelinkeskukseksi Haminan Summassa. Muutostyöt ovat käynnissä. Sen jälkeen yhtiö on kaikessa hiljaisuudessa aloittanut myös toisen investoinnin Summassa. Nyt molempia kohteita rakennetaan yhtäaikaa ja töissä on noin 500 henkilöä, joista osa ulkomailta, pääasiassa Irlannista.

Sisuuntuminen synnytti kokonaisen tietokirjan

$
0
0
Sirke Lohtaja-Ahonen oli parikymppinen, kun astui ensimmäistä kertaa purjeveneen kyytiin.

— Skuuttaa spinnua! Ahoselle huudettiin.

Ahonen närkästyi, koska ei vasta-alkajana ymmärtänyt mitä käskyllä tarkoitettiin.

Neljä kärysi ratista Kotkan yössä

$
0
0

Kuluvan vuorokauden aikana poliisin haaviin on jäänyt neljä alkoholin vaikutuksen alaisena autoillutta meripäiväjuhlijaa. Kolmen autoilijan puhalluskokeen tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen promillerajan.

Myös yhtä Rautatienkadun kolmen auton ketjukolariin osallistuneista autoilijoista epäillään rattijuopumuksesta.

Viewing all 27561 articles
Browse latest View live